Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry (EKTA) on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on tarjota työtoimintaa ja valmennusta henkilöille, joilla on halu palata takaisin työelämään tai opiskelemaan. Autamme työelämään tutustumisessa, työkokemuksen hankinnassa ja jatkotyöllistymisessä sekä koulutukseen hakeutumisessa. Voit tutustua työllisyyshankkeeseemme tarkemmin täällä.

Päätoimialueenamme on Lappeenranta, jossa järjestämme toimintaa kahdessa toimipisteessämme, Kivisalmessa ja Sammontorilla.



Tukitoimintaa ja -palveluja työttömyyden pitkittyessä

Kun edellisestä työ- tai opiskelupaikasta on jo kulunut jonkin aikaa, saattaa työ- tai opiskelumaailmaan palaaminen tuntua pelottavalta. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin työttömyyden pitkittyessä.

Voit kysyä meiltä rohkeasti lisää joko sähköpostitse, soittamalla tai jättämällä yhteydenottolomakkeen. Yhteystietoihimme pääset tutustumaan täällä.

Toimintaa kaikenikäisille

EKTA järjestää monipuolisia aktiviteetteja kaikenikäisille. Opiskelu- ja työpaikan saamiseen tähtäävien hankkeiden lisäksi meiltä saa apua tietotekniikka-asioissa. Järjestämme myös virkistystoimintaa ikäihmisille.

Kirjoita teksti tähän







teksti


Ota yhteyttä ja kysy lisää!